Nyt tuntuu vain niin hyvältä. Viime yönä itkin itseni uneen, saa nähdä miten tänä iltana. Nyt on vain semmoinen iloisen odottava fiilis. Ikävä kuitenkin. Murun kanssa puhuminen piristi, oli ihana kuunnella neidon ääntä ja naurua. Se on maailman ihanin ihminen, tärkein. Nähdään jo huomenna. Parasta, niin ihanaa. Ei osaa sanoa mitään järkevää, mutta pitää purkaa tätä johonkin. Ajatukset kiertää muutenkin kehää kun yritän mennä nukkumaan ja mistään ei tule mitään. Maanantait on parhaita.

Aloitin tänään lukemaan tuota Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Alku vaikutti erittäinkin lupaavalta, pidän. Voisin sitä vielä vähän jatkaa tässä ennen kun menen nukkumaan. Haluaisin ehkä lukea tuon mieluummin ruotsiksi, mutta siinä tulisi kuitenkin vähän tämä rajallinen kielitaitoni vastaan. Harmi. Kirjat, ja runot varsinkin, muuttuvat suomentajan käsissä niin paljon, että se alkuperäinen ajatus hukkuu liiankin helposti. Jos jaksaisin olla reipas laittaisin tähän muutaman esimerkin Edith Södergranin runoista, ehkä myöhemmin.

Hauskaa.

Ihaninta, näen murun jo huomenna. Harmi vain koulu alkaa vasta kahdeltatoista, saan kyydin koululle niin en viitsi pyytää, että lähdettäisiin jo aikaisin. Huonoilla tekosyillä sain tuon ylipuhuttua, että lähdetään jo kymmeneltä. Parasta.

Nyt nukkumaan, niin huominen tulee nopeampaa.


Maria